Koulun tyhjentäminen sisäilmaongelmien alta

CIRCWASTE-hankkeessa meillä on ollut erilaisia pilottikohteita, joissa on pyritty kehittämään rakennus- ja purkujätteiden syntypaikkalajittelua. Yksi pilottikohteista oli koulurakennus, jonka käyttö oli loppunut sisäilmaongelmista johtuen ja koulu tuli tyhjentää irtaimistosta. Kerron tässä blogi-kirjoituksessa projektin käytännön toteutuksesta.

Valmistelu

Heti alkuun teimme koulun irtaimistosta inventaarion: mitä kaikkea koulusta löytyy ja mitä sille kannattaisi tehdä. Koulu sisälsi kaikkea sitä, mitä arvata saattaa: tuoleja, pulpetteja, kirjoja, täytettyjä eläimiä, soittimia, näytelmärekvisiittaa, jumppapatjoja… Tällä kertaa harmitti, että niin paljon sikäli toimivaa retro-tavaraa tuli työn alle.

Pohdimme mahdollisuuksia ohjata irtaimistoa uudelleenkäyttöön. Tavarat olivat kyllä olleet huonossa sisäilmassa, mutta olisiko niitä voinut kuitenkin käyttää jollakin tavalla uudelleen? Koulussa oli esimerkiksi lukuisia hyväkuntoisia puisia kaappeja, pöytiä ja hyllyjä, jotka olisivat voineet olla sopivia esimerkiksi kesäkeittiöön, verannalle tai miksei puhdistettuna sisätiloihinkin. Vastuukysymysten ja kiireen takia oli kuitenkin helpompi poistaa irtaimisto kokonaan kuin miettiä sille jatkokäyttöä. Lavalle viskaaminen on tuttua ja helppoa hommaa, muut keinot vaatisivat vielä enemmän ennakointia ja suunnitelmallisuutta.

Poistettavan tavaran hyödyntäminen

Suomessa on varmasti satoja vastaavanlaisia kohteita, joten ei ole merkityksetöntä, mitä niiden irtaimistolle tapahtuu. Voisiko tavaroita myydä epäkuranttina tavarana eteenpäin? Eihän kirpputorienkaan tuotteiden taustoista ole yleensä mitään tietoa, vaan ostaja luottaa hajuaistiinsa, ottaa tuotteen kanssa tietoisen riskin ja mahdollisesti puhdistaa tuotteen kotikonstein. Ja toisaalta, kyllähän sisäilmaongelmainen kirpputorikin pystyy myymään tavaraa.

Kun oli myönnettävä, ettei irtaimistoa voi ohjata uudelleenkäyttöön, pyrittiin jätelain etusijajärjestyksen mukaisesti saamaan mahdollisimman suuri osa jätteistä kiertoon. Lajittelu toteutettiin käytännössä kahdeksaan jätelajiin: puuhun, metalliin, paperiin, kirjoihin, sähkölaitteisiin, lasiin, vaarallisiin jätteisiin sekä poltettavaan jätteeseen. Merkittävin osa irtaimistosta oli puukalusteita, joissa oli huomattava määrä metallia.

Vaikka kohteessa pyrittiin toteuttamaan jätteiden lajittelu ja kierrätys edistyksellisesti, ei lopputulos jätedirektiivin edellytysten valossa ollut kehuttava. Haasteena oli ennen kaikkea puu ja muovi. Puun materiaalina hyödyntäminen ei ole toistaiseksi realismia Joensuussa, sillä puuta on jo energiahyödyntämisenkin kannalta enemmän kuin tarpeeksi. Myöskään erilleen kerätyille muoveille (pääosin polypropeenia) ei lopulta löytynyt vastaanottajaa.

Koulun tyhjennys

Kalusteiden purkamisen hoitivat tehokkaasti pitkäaikaistyöttömät ja heidän ansiostaan jätelajit olivat äärimmäisen puhtaita. Meidän tehtävä oli neuvoa purkajia ja suunnitella, miten jätteet saadaan tehokkaimmin ulos koulusta. Lisäksi tuli pohtia, miten jätelavat sijoitetaan ja missä tahdissa jätelajit viedään pois.

Purkaminen toteutettiin koulun sisätiloissa ja jätteet kerättiin jätelajeittain omiin kasoihinsa kussakin kerroksessa. Kun yksi jätelaji oli saatu kerroksessa kasaan (esim. metallit), jätelava tilattiin pihalle ja jätteet heitettiin ikkunasta jätelavalle. Pienemmät jäte-erät (sähkölaitteet, vaaralliset jätteet, kirjat, lasi, paperit) kerättiin koulun alakerrokseen, mistä ne noudettiin kerralla pois.

Jälkipuintia

Kiertotalouden kannalta projekti herätti kolme ajatusta:

  1. Kiertotalouden näkökulmasta tulisi rakentaa ainoastaan sellaisia rakennuksia, joita voidaan käyttää koko niiden elinkaaren ajan turvallisesti.
  2. Rakennuksia tulisi pystyä muuntamaan uusiin käyttötarkoituksiin sitä mukaan, kun tarpeet muuttuvat.
  3. Jos rakennuksia kuitenkin joudutaan tyhjentämään huonon sisäilman takia, niiden kalusteille tulisi olla vaihtoehtoisia käyttötarkoituksia taikka muita keinoja saattaa niitä hyödynnettäväksi. Käyttökohteita varmasti on.

 

Kommentoikaa!

IMG_9073

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s