Rakennus- ja purkujätteen uudelleenkäytön ja kierrätyksen parhaat käytännöt 1/10

Osahankkeemme päättyy kuluvan vuoden loppuun mennessä. Alkaa siis olla aika tehdä kiteytyksiä hankkeen aikana kertyneistä kokemuksista ja oivalluksista. Julkaisemme jatkossa kahden viikon välein aina perjantaisin rakennus- ja purkujätteen uudelleenkäytön ja kierrätyksen parhaisiin käytäntöihin liittyvän kiteytyksen. Kiteytyksiä on luvassa kymmenen.

Osassa kiteytyksiä kerrataan aiempien kirjoitusten teemoja. Toisaalta, kertaus on opintojen äiti ja hyvä niin. Teemat ovat myös joltain osin päällekkäisiä, koska eri prosessit ovat luonteeltaan toisiinsa nivoutuvia ja päällekkäisiä.

Toivottavasti jokainen löytää kirjoituksista jotakin uutta ja inspiroivaa. Ensimmäinen teema on tietysti syntypaikkalajittelun tärkeys. Olkaa hyvät!

20180227_130105

Syntypaikkalajittelu

Rakennus- ja purkujätteet on aina järkevintä lajitella niiden syntypaikalla eli työmaalla. Syntypaikkalajittelu edellyttää sitä, että työmaalla on tarvittavat keräysvälineet, jokainen työmaalla työskentelevä lajittelee jätteet ohjeiden mukaisesti ja jätehuollon logistiikka toimii.

Jätteiden lajittelu niiden syntypaikalla on järkevää neljästä syystä:

1. Tarkkuus: Ihminen lajittelee jätteet paljon konetta tarkemmin. Ihminen tunnistaa jätteet tehokkaasti ja pystyy lajittelemaan kooltaan hyvin pieniäkin jätteitä hyvin tarkasti.

2. Puhtaus: Jätelajit pysyvät puhtaampina, kun lajittelu tehdään syntypaikalla. Mikäli jätteet laitetaan sekajätelavalle ja lajitellaan jälkikäteen koneellisesti, on jätteen laatu heikkoa ja epäpuhdasta.

3. Hukan määrä: Kun jätteet lajitellaan jo työmaalla omiin keräysvälineisiin, sekalaisen rakennusjätteen ja lajittelurejektin määrä vähenee. Tämä vaikuttaa suoraan hukan määrään.

4. Koneellisen lajittelun tarve: Toimiva syntypaikkalajittelu vähentää koneellisen lajittelun tarvetta. Sekalaisen rakennusjätteen koneellinen lajittelu kuluttaa turhaan rahaa, energiaa, ympäristöä ja muita resursseja.

20180227_130114

Unohtuiko jotakin? Ota kantaa!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s