Suunnitelmallisuus – Rakennus- ja purkujätteen uudelleenkäytön ja kierrätyksen parhaat käytännöt 5/10

Rakennusalalla on krooninen kiire. Oli kyse sitten rakennus-, korjaus- tai purku-urakasta, aikaa ei ole hukattavaksi. Kiireessä korostuu suunnitelmallisuuden tärkeys. Mitä paremmin työmaalla pystytään ennakoimaan jätteen syntyä työvaiheittain, sitä helpompi tehokas jätehuolto on toteuttaa.

Kiire ei itsessään estä laadukasta lajittelua. Kyse on enemmänkin suunnitelmallisuudesta ja ennakoinnista. Jätteet on kuitenkin aina toimitettava jollekin lavalle ja tämä jätelava on toimitettava pois työmaalta. Rakentajien kannalta keskeistä onkin olla tietoinen syntyvän jätteen määrästä ja laadusta sekä siitä, missä työvaiheessa eri jätteitä syntyy.

IMG_0705.JPG

Suunnittelemattomuus nostaa jätekustannuksia, koska työmaalla syntyy tällöin ennakoimattomasti sellaisia jätteitä, joiden lajittelukäytäntöjä ei tiedetä. Tällöin syntyy myös enemmän sekalaista rakennusjätettä. Suunnitelmallisuuden avulla voidaan valmistautua eri jätelajien lajitteluun ja keräämiseen. Sen avulla on myös mahdollista vähentää hukkaa ja säästää tälläkin tavoin jätekustannuksissa.

Suunnitelmallisuus ja ennakointi ovat kiinni asenteesta; lajittelu tai jätteen määrän vähentäminen ei toteudu, ellei jätehuoltoa pidetä tärkeänä ja työmaan jätehuoltoa haluta kehittää. Materiaalien nykyistä tehokkaampi kiertoon saattaminen ei ole mahdollista, jos jätteistä vain pyritään pääsemään eroon eikä vanhoja toimintamalleja kyseenalaisteta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s